Virallinen kertomus Joseph Smithin
ensimmäisestä näystä:
"Jolloinkin toisena vuotena Manchesteriin muuttomme jälkeen
ilmeni asuinpaikkakunnallamme tavaton uskonnollinen kiihtymys.
Se alkoi metodisteista, mutta tuli pian yleiseksi kaikkien
lahkojen keskuudessa näillä seuduin maata ... ja suuret joukot
liittyivät eri uskonnollisiin ryhmiin ... Muutamat kiistelivät
metodistien uskon puolesta, muutamat presbyteerisen ja jotkut
baptistien ... Ajan mittaan kallistuin mielessäni jonkin verran
metodistilahkoon ... mutta niin ankara oli sekasorto ja kiista
näiden eri uskontokuntien kesken, että sellaisen nuoren kuin
minä ... oli mahdotonta päästä mihinkään varmaan johtopäätokseen
siitä, kuka oli oikeassa, kuka väärässä ... Niin tämän
päätökseni mukaan anoa Jumalalta [kuka oli oikeassa, kuka
väärässä] vetäydyin metsään, yksinäisyyteen, yrittääkseni. Näin
tapahtui kauniin, kirkkaan päivän aamuna, aikaisin keväällä
kahdeksantoistasataakaksikymmentä ... polvistuin maahan ja aloin
esittää Jumalalle sitä, mitä sydämeni halasi ... minä näin
valopatsaan juuri pääni yläpuolella ... Valon levätessä päälläni
minä näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on
mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä
puhutteli minua, kutsuen minua nimeltä, ja sanoi, toista
osoittaen: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä! ... kysyin
Persoonilta, jotka seisoivat yläpuolellani valkeudessa, mikä
kaikista noista lahkoista oli oikeassa - ja mihinkä minun
pitäisi liittyä (sillä tällöin ei vielä koskaan ollut tullut
mieleeni, että ne kaikki olivat väärässä) -[Suom. huom.: Tämä
lisäys on vuoden 1980 jälkeen painetussa englanninkielisessä
Kallisarvoisessa Helmessä, Joseph Smithin omassa kertomuksessa.]
- ja mihinkä minun piti liittyä. Minulle vastattiin, ettei minun
pitänyt liittyä yhteenkään niistä, sillä ne olivat kaikki
väärässä ... Havaitsin kuitenkin pian, että kertomani oli
ärsyttänyt minua vastaan melkoisen ennakkoluulon uskonnon
julistajien keskuudessa ja oli aiheena voimakkaaseen vainoon,
joka yhä yltyi; ja vaikka olin mitätön poikanen, vain neljä-
viisitoistavuotias...niin kuitenkin huomattavat miehet
kiinnittivät minuun riittävästi huomiotansa yleisen mielipiteen
kiihoittamiseksi minua vastaan ja katkeran vainon
aikaansaamiseksi; ja tämä tuli yleiseksi kaikkien lahkojen
keskuudessa - kaikki olivat yksimielisiä minun vainoamisessani."
— Kallisarvoinen Helmi, Joseph Smith 2:5-8, 14-19, 22 -
(Engl.kielinen
uudempi, vuoden 1981painos:
Joseph Smith - History 1:5-8, 14-19,
22.)
Joseph Smithin ensimmäisen näyn merkitys
Kertomus Joseph Smithin ensimmäisesta näystä - kuten edellä on
lainattu - on yksi Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen
Kristuksen Kirkon (Mormonikirkon) perustavista totuuksista. Sen
tärkeyttä ja merkitystä pidetään "toisella sijalla uskon
Jeesuksen Kristuksen jumaluuden jälkeen".1 Mormoniapostoli Hugh
B. Brown julisti:
Profeetta Joseph Smithin ensimmäinen näky on myöhemmin perustetun kirkon perustana. Jos tämä ensimmäinen näky olisikin ollut vain Joseph Smithin mielikuvituksen tuote, silloin Mormonikirkko onkin vain mitä sen vastustajat väittävät sen olevan - turmelluttava valhe (The Abundant Life, ss. 310-311).
Jos on olemassa vaikka vain vähäinen mahdollisuus, että tämä mormonien tarinan tärkein kohta onkin vain keksitty juttu, mikä myöhempien aikojen pyhä ei haluaisi tietää kaikkia siihen liittyviä tosiasioista? Tässä lehtisessä annamme tietoon historialliset todisteet, mitkä asettavat Joseph Smithin kertomuksen uuteen valoon. Monet MAP-kirkon jäsenet ovat tietämättömiä näistä tärkeistä historiallisista yksityiskohdista, mitkä on tarkoitukselliseti jätetty kertomatta tai salattu, seuraavat tosiasiat mukaanluettuina:2
- Historiallisten todisteitten mukaan, Joseph Smith ei olisi
voinut olla "uskonnollisen kiihtymyksen" herättämä vuonna 1820,
kiihtymyksen, minkä hän sanoo aiheuttaneen kysymyksen mikä
kaikista kirkkokunnista oli oikeassa, koska mitään
herätysliikettä ei ollut missään Manchesterin (New Yorkin
valtiossa) lähettyvilläkään. Herätysliike, mitä Joseph Smith
kuvasi, alkoi vasta keväällä 1824. Tämä tieto tekee koko Joseph
Smithin kertomuksen tyhjäksi, koska siinä tapauksessa ei olisi
ollut tarpeeksi aikaa kaikkiin ensimmäisen näyn kertomuksessa
kuvattuihin tapahtumiin näyn ja Mormonin Kirjan julkaisemisen
(1830) välisenä aikana.
- On olemassa muitakin, varhaisempia ensimmäisen näyn kuvauksia.
Yksi niistä, mikä on Joseph Smithin itsensä omakätisesti
kirjoittama, ei mainitse Isän ja Pojan ilmestymistä. Nämä
varhaisemmat kuvaukset sensijaan mainitsevat enkelin, hengen,
monien enkeleitten tai Pojan ilmestymisen. Nykyisessä muodossa
esitetty kertomus Isän ja Pojan ilmestymisestä tuli esille vasta
1838, monia vuosia sen jälkeen kuin Joseph Smith väitti
nähneensä tämän näyn.
- Nyt tiedossa olevat yksityiskohdat Joseph Smithin varhaisista vuosista ovat ristiriidassa hänen väitteensä kanssa, että häntä vainottiin vuonna 1820 koska hän kertoi tästä ensimmäisestä näystään. Hän osallistui metodistien kokouksiin nuorena miehenä ja myöhemmin liittyi metodistien pyhäkouluun. Vainosta ei ole missään mitään mainintaa.
Ei herätysliikettä vuonna 1820
Joseph Smithin ymparistössä ei ollut mitään herätysliikettä
vuonna 1820, kuten hän kuvasi, missä suuret joukot liittyivät
metodisteihin, presbyteereihin tai baptisteihin. Varhaiset
lähteet, kuten kirkkojen konferenssiraportit, sanomalehdet,
kirkkojen aikakausijulkaisut, seurakuntien pöytäkirjat ja
julkaistut haastattelut mukaanluettuina - mitään, mitä voisi
samaistaa Josephin kuvauksen kanssa ei tapahtunut vuosina
1820-1821.3 Esimerkiksi Palmyran baptistiseurakunta kasvoi vain
kahdeksalla henkilöllä uskontunnustuksen ja kasteen kautta
vuoden 1820 aikana, presbyteriseurakuntaan liittyi neljätoista
henkilöä, samalla kun metodistinen tuomiokunta menetti kuusi
jäsentä, pudoten, vuonna 1819 raportoiduista 677:sta jäsenestä,
vuonna 1820, 671:een jäseneeseen, ja sen lisäksi vuonna 1921
jäsenmäärä putosi 622:een jäseneeseen. (Nämä tiedot ovat
saatavissa seuraavista lähteistä: Geneva area Presbyterian
Church Records, Presbyterian Historical Society, Philadelphia,
PA; Records for the First Baptist Church in Palmyra, American
Baptist Historical Society, Rochester, NY; Minutes of the
[Methodist] annual Conference, Ontario Circuit, 1818-1821, ss.
312, 330, 346, 366).*
Joseph Smithin omassa kertomuksessa vuodelta 1838, hän sanoo,
että hänen äitinsä, sisarensa ja kaksi veljistään, vuoden 1820
herätysliikkeen vaikutuksesta, liittyivät paikalliseen
presbyteeriseen kirkkoon. Tästä huolimatta, Joseph Smithin äiti,
Lucy, kertoo, että herätysliike, mikä johti hänet liittymään
tähän kirkkoon, tapahtui hänen poikansa, Alvinin kuoleman
jälkeen. Alvin kuoli marraskuun 19. päivänä, 1823. Lucy Smith
kertoo tästä tuskallisesta menetyksestä seuraavasti,
tänä aikana oli huomattava uskonnollinen herätys ja koko naapuristo oli suuresti kuohuttunut tämän johdosta, ja me, muiden mukana, keräännyimme kokouspaikkaan nähdäksemme löytäisimmekö lohdutusta, mikä vapauttaisi meidät näistä ylivoimaisista tunteista (First draft of Lucy Smith's History, s. 55, kopio MAP-kirkon arkistossa).*
Lucy lisää tähän, että vaikka hänen miehensä kävi vain
ensimmäisissä kokouksissa, hänellä ei ollut mitään sitä vastaan,
että Lucy ja lapset kävivät niissä ja liittyivät kirkon
jäseniksi. On olemassa kosolti lisätodisteita siitä, että
herätysliike, mistä Lucy puhui, alkoi vasta keväällä 1824. Siitä
kerrottiin ainakin tusinassa sanomalehdessä ja uskonnollisissa
julkaisuissa (ks. esimerkiksi George Lanen kirje, päivätty 25.
tammikuuta 1825, julkaistu metodistien lehdessä, Methodist
Magazine 8, [huhtikuu, 1825]: s. 159 ja ilmoitus Palmyran
sanomalehdessä, Wayne Sentinel 1 [syyskuun 15. 1824]: s. 3).4
Kirkkojen arkistotiedot tältä ajalta osoittavat huomattavaa
jäsenmäärän lisäystä uusien käännynnäisten vuoksi.
Baptistikirkkoon liittyi 94,*, presbyteerikirkkoon liittyi 99*,
samalla kuin Metodisteihin liittyi 208 käännynnäistä. Mitään
tällaista herätystä ei tapahtunut vuoden 1820 aikana, missä "suuret
joukot" liittyivät eri kirkkoihin Palmyran tai Manchesterin
alueella, kuten Joseph Smith kuvasi. Tästä käy selville, ettei
Joseph Smithin kertoma herätysliike tapahtunut vuonna 1820 vaan
1824. Kun Joseph Smith kirjoitti vuoden 1838 version
historiikistaan, hän mielivaltaisesti siirsi tämän
herätysliikeen neljä vuotta taaksepäin, vuoteen 1820, ja teki
siitä osan ensimmäisen näyn kertomusta, mistä hänen äitinsä
eivätkä muutkaan hänen aikalaisistaan olleet kuulleet noina
varhaisina aikoina. (Lisätietoa tästä asiasta on nähtävissä Dialogue: A Journal of Mormon Thought, Spring 1969, ss. 59-100.)
Voiko näiden neljän vuoden ero aiheuttaa suurta ongelmaa
Josephin kertomukseen? Varmasti voi. Joseph kuvasi 10-vuotisen
tapahtumien sarjan, mikä alkoi ensimmäisestä näystä ja päättyi
Mormonin Kirjan julkaisemiseen vuonna 1830. Jos tämä
tapahtumasarja ei alkanutkaan ennenkuin vasta vuonna 1824, jää
jäljelle vain kuusi vuotta ennen Mormonin Kirjan julkaisemista,
mihin ajanjaksoon kymmenen vuoden tapahtumat täytyisi mahduttaa.
Mormonien pyhissä kirjoituksissa, missä tästä kerrotaan,
sanotaan, että enkeli Moroni vieraili hänen luonaan vuonna 1823,
kolme vuotta vuoden 1820:n ensimmäisen näyn jälkeen. Moroni
kertoo siinä Joseph Smithille kultalevyistä, mutta sanoo, että
hänen pitää odottaa neljä vuotta ennenkuin hän saa ne haltuunsa.
Vuonna 1827 Joseph saa kultalevyt ja kolme vuotta myöhemmin
(1830) hän julkaisee Mormonin Kirjan. Muistanette, että Joseph
liitti Manchesterin ja Palmyran "tavattoman uskonnollisen
kiihtymyksen" ensimmäisen näkynsä aikaan. Kuten olemme jo edellä
osoittaneet, tämä uskonnollinen herätysliike tapahtui, muttei
vuonna 1820, vaan 1824.
Tästä seuraa sen mukaan, että enkeli Moronin alkuperäinen
vierailu täytyisi siirtää vuoteen 1827. Jos lisäämme ne neljä
vuotta tähän, minkä ajan Joseph sanoi, että hänen piti odottaa
saadakseen levyt haltuunsa, hän olisi saanut ne vasta vuonna
1831. Tällöin kuitenkin Mormonin Kirja oli jo painettu. Kymmenen
vuoden tapahtumien sarja, mistä Joseph kertoo ensimmäisen näyn
tarinassaan, ei yksinkertaisesti mahdu vuosien 1824 ja 1830
väliseen aikaan, jolloin Mormonin Kirja julkaistiin.
Mikä johti siihen, että kertomus Mormonismin alkamisesta tuli
näin sekavaksi? Osittainen vastaus tähän saadaan siitä
tosiasiasta, että Joseph Smith itse antoi tästä tarinasta useita
eri versioita.
Jatkuvasti muuttuva tarina
Joskus vuoden 1832 aikana Joseph Smith alkoi kirjoittaa
Mormonikirkon alkuajasta (ainoa hänen omakätisesti kirjoittama
kertomuksensa), mikä on huomattavasti erilainen kertomus kuin
virallinen ensimmäisen näyn kuvaus, minkä hän saneli kuusi
vuotta tämän jälkeen. Tätä vuoden 1832:n kuvausta on kutsuttu
Josephin "oudoksi kertomukseksi". Sitä ei koskaan viimeistelty
eikä sitä moniin vuosiin päästetty julkisuuteen. Se julkaistiin
BYU:n tutkielmissa keväällä 1969, ss. 278ff (BYU Studies, Spring
1969) ja se on myös Dean C. Jessee'n kokoelmassa nimeltä The
Personal Writings of Joseph Smith (Salt Lake City: Deseret Book,
1984, ss. 14ff).
Tässä versiossa Joseph Smith sanoo olevansa poikanen,
kahdentoista ja viidentoista ikävuoden välillä, ja olleensa
uskollinen ja syvällisen ymmärryksen omaava Raamatun lukija. Hän
väittää että pyhien kirjoitusten tutkiminen johti hänet
ymmartämään, että kaikki olemassaolevat kirkkokunnat olivat
väärässä. Hän kirjoitti:
tutkiessani pyhiä kirjoituksia huomasin, ettei ihmiskunta etsinyt Herraa, vaan että se oli luopunut totisesta ja elävästä uskosta, ja ettei ollut olemassa sellaista yhteisöä tai kirkkokuntaa, mikä oli perustettu Uudessa Testamentissa ilmoitetulle Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. (Personal Writings, s. 5)
Kuusi vuotta myöhemmin, kun Joseph esitti virallisen kertomuksensa ensimmäisestä näystään, hän muutti kertomustaan, eikä enää sanonutkaan, että hänen henkilökohtainen Raamatun tutkimisensa johti hänet siihen tulokseen, että kaikki kirkkokunnat olivat väärässä. Sensijaan hän sanoi, että Isä ja Poika sanoivat hänelle, että kaikki kirkot olivat väärässä, ja ettei hänen pitänyt liittyä yhteenkään niistä. (Ironisesti, Mormonikirkon historioitsijat ovat todistaneet, että Joseph Smith liittyi Metodistien pyhäkoululuokkaan vuonna 1828,5 mikä näyttäisi olevan suoranaisessa ristiriidassa jumalallisen käskyn kanssa olla "liittymättä yhteenkään niistä". (Uuden, vuonna 1981painettuun engl.kieliseen Kallisarvoiseen Helmeen, Joseph Smithin kertomukseen, on jakeeseen 18 tehty lisäys, sulkeissa, missä sanotaan, ettei "se ajatus, että ne olisivat kaikki väärässä, ollut koskaan tullut hänen sydämeensä". Suom. huom.) Josephin osoitetaan täten olevan hämmästynyt tästä Isän ja Pojan antamasta käskystä, mutta samalla, näin sanoen, Joseph puhuu ristiin, koska muutama jae sitä ennen, hän jo sanoi (jae 10) "... usein sanoin itselleni: ... Mitkä näistä kaikista ryhmäkunnista ovat oikeassa, vai ovatko ne kerrassaan kaikki väärässä?" Tämä lausunto, ettei "se ajatus, että ne olisivat kaikki väärässä, ollut koskaan tullut hänen sydämeensä", on alkuperäisessä käsikirjoituksessa (ks. jo edellä lainattua BYU Studies, s. 290) ja se on myös ensimmäisessä, vuoden 1851, engl.kielisessä Kallisarvoisessa Helmessä. Tämä ristiriitainen lausunto oli poistettu myöhemmistä MAP-kirkon pyhistä kirjoituksista, kunnes, vuoden 1980 jälkeen, se lisättiin takaisin Kallisarvoisen Helmen engl.kielisiin painoksiin. Se puuttuu yhä useimmista vieraskielisistä painoksista, espanjan ja portugalin kieliset kirjat mukaanluettuina.
Jo ilman tätä ristiriitaisuutta, vuoden 1838:n virallinen
kertomus sotii vuoden 1832:n kertomusta vastaan. Vuoden 1832
kertomuksessa Joseph sanoo, että hänen Raamatun lukemisensa sai
hänet etsimään Jumalaa, kun vuoden 1838:n tarinassa hän sanoo
Palmyran alueen (olemattoman) vuoden 1820:n uskonnollisen
kiihtymyksen olleen vaikutteena hänelle Jumalan etsimiseen.
Vuoden 1832 versiossa Joseph mainitsee yksin Kristuksen
ilmestyneen, kun sitä vastoin vuoden 1838 kertomuksessa hän
väittää sekä Isän että Pojan ilmestyneen hänelle. Vuoden 1832
versiossa hän jo tietää, että kaikki kirkkokunnat olivat
väärässä, kun vuoden 1838 kertomuksessa hän sanoo, ettei se
ajatus, että ne kaikki olisivat väärässä, ollut tullut hänen
mieleensä ennenkuin nämä kaksi jumalaa ilmoitti sen hänelle.
Josephin äiti ei myöskään tiennyt mitään Isän ja Pojan
ilmestymisestä Pyhässä lehdossa. Hän kertoo Mormonismin alkaneen
enkelin vierailusta Josephin makuuhuoneessa. Joseph oli tällöin
pohdiskellut mikä näistä kaikista kirkoista olisi oikessa.
Enkeli oli sanonut hänelle, "maan päällä ei ole tosikirkkoa. Ei
edes yhtäkään." (Otettu MAP-kirkon arkistossa olevasta Lucy
Smithin historian ensimmäisestä luonnoksesta, s. 46, Lucy Smith
History).*
Vielä toinenkin versio tästä ensimmäisestä näystä julkäistiin
vuosina 1834-35 MAP-kirkon aikakausilehdessa nimeltä Latter-day
Saints Messenger and Advocate (osa 1, ss. 42, 78).* Tämän oli
kirjoittanut, Joseph Smithin avulla, yksi MAP-kirkon johtavista
miehistä, Oliver Cowdery. Se kertoo kuinka vuoden 1823
uskonnollinen herätys sai 17-vuotiaan Joseph Smithin6 etsimään
uskontoa. Cowderyn mukaan Joseph halusi tietää oliko olemassa
puhdasta ja pyhää uskontoa (s. 78). Hän myös rukoili tietääkseen
oliko olemassa Korkeinta Olentoa saadakseen varmuuden siitä,
että hän oli tälle Korkeimmalle otollinen ja saadakseen jollain
tavoin tietää, että hänen syntinsä oli annettu anteeksi (ed.mainittu
julkaisu, sivut, 78-79). Tämän kertomuksen mukaan enkeli (eikä
Jumala) ilmestyi Josephin makuuhuoneeseen sanoakseen hänelle,
että hänen syntinsä oli annettu anteeksi.
Tämän version tuottamat ristiriidat ovat lukuisat. Ensiksikin
tämän uskonnollisen herätyksen ajaksi on annettu vuosi 1823,
eikä 1820. Toiseksi, jos Isä ja Poika olisivat jo vuonna 1820
ilmestyneet Joseph Smithille, miksi hänen, vuonna 1823, olisi
tarvinnut rukoilla tietääkseen oliko Korkeinta Olentoa
olemassakaan? Kolmanneksi, se kertoo, että uskonnollinen
kiihtymys sai hänet rukoilemaan, ja että se olikin enkeli, eikä
Isä tai Poika, joka ilmestyi hänelle. Neljänneksi, enkelin
sanoma hänelle oli, että hänen syntinsä on annettu anteeksi,
eikä se, että kaikki kirkot olivat väärässä.
Nämä suuresti toisistaan eroavat versiot Joseph Smithin omasta
kertomuksesta ja ensimmäisestä näystä saattavat sen aitouden
vakavasti kyseenalaiseksi. Eri henkilöt saattavat nähdä saman
asian eri näkökulmista, mutta kun yksi ja sama henkilö kertoo
ristiriitaisia versioita samasta tapahtumasta, meidän on
oikeutettua asettaa sekä henkilö että tarina kyseenalaisiksi.
Vaino vai hyväksyminen?
Nykyinen, ensimmäisen näyn versio, ei joudu vain vaikeuksiin
historiallisesti todistetun ajanjakson, Palmyrassa, New Yorkin
valtiossa, tapahtuneen uskonnollisen herätysliikeen sekä
Josephin siitä antamien varhaisempien selitysten kanssa, vaan se
sotii myös sitä vastaan, mitä tiedämme hänen varhaisista
Palmyrassa eletyistä vuosista. Virallisen kertomuksen mukaan
Joseph Smith väittää, että kaikkien kirkkokuntien edustajat
hänen kotipaikkakunnallaan voinosivat häntä, koska hän pysyi
kertomuksessaan, että hän oli nähnyt näyn. Palmyrassa vuoteen
1822 asti asunut painaja-oppilas, Orsamus Turner, joka oli saman
nuorten keskustelukerhon jäsen kuin Joseph Smith, muistelee,
että kun "Joseph Smith sai Metodismin kipinän...hänestä tuli
melkoinen puhuja näissä iltakokouksissa" (History of the Pioneer
Settlement of Phelps and Gorham's Purchase, 1851, s. 214). Sensijaan, että Josephia olisi vastustettu ja vainottu, kuten
hänen vuoden 1838 kertomuksen versiossa sanotaan, nuori Joseph
oli tervetullut ja hänen sallittiin osallistua keskusteluihin
metodistien iltakokousten aikana. Brigham Youngin yliopiston
historioitsija ja MAP-kirkon piispa, James B. Allen, on samaa
mieltä tästä. Allen ei ole löytänyt käytännöllisesti katsoen
mitään, mikä tukisi Josephin väitettä siitä, että hän kertoi
näystään välittömästi sen tapahduttua vuonna 1820, ja että häntä
vainottiin sen takia, eikä sitä, että Joseph olisi kertonut
tarinan edes kymmenen vuotta sen jälkeenkään:
Kuitenkin on vähän tai tuskin mitään todistetta siitä, että vuoteen 1830 mennessä Joseph olisi kertonut tästä julkisesti. Ainakaan, jos hän kertoi siitä, kukaan ei näyttänyt pitävän sitä tarpeeksi tärkeänä, jotta siitä olisi sinä aikana tehty merkintää, eikä kukaan arvostellut häntä siitä. Joseph Smith ei edes hänen itsekirjoittamassaan historiikissa maininnut, että häntä kritikoitiin ensimmäisen näyn kertomisen takia ("Significance of Joseph Smith's First Vision in Mormon Thought", Dialogue: Journal of Mormon Thought, Autumn 1966, s. 30).
Yhteenveto
Siksipä kaikista saatavana olevista todisteista voimme nähdä,
että Josephin virallinen, vuoden 1838 ensimmäisen näyn kertomus,
onkin vain keksitty tarina eikä historiallinen tosiasia:
- Palmyran-Manchesterin alueella (New Yorkin valtiossa), eikä
missään sen lähettyvilläkään ollut uskonnollista herätysliikettä
vuonna 1820.
- Joseph Smithin kertomat tapahtumat eivät sovi vuonna 1824
tapahtuneen uskonnollisen herätyksen ja vuonna 1830 julkaistun
Mormonin Kirjan väliseen aikaan.
- Metodistit eivät suinkaan vainonneet Josephia, vaan toivottivat
hänet tervetulleeksi.
- Vuoden 1832 kirjoituksensa mukaan Joseph sanoi, että hänen oma
Raamatun lukeminen johti hänet siihen päätokseen, että kaikki
kirkot olivat luopiotilassa, kun hän sitävastoin vuonna 1838
kirjoitetussa kertomuksessa sanoo, ettei se, että ne kaikki
olisivat väärässä, ollut tullut koskaan hänen mieleensä.
- Vuoden 1832 versiossa Joseph väitti saaneensa näyn vain
Kristuksesta, mutta vuoden 1835 versiossa Joseph sanoo nähneensä
enkelin, kun vuoden 1838 versio väittää sanoman tulleen Isältä
ja Pojalta.
- Kukaan ei tiennyt mitään tämänpäiväisen ensimmäisen näyn
kertomuksesta ennenkuin vasta senjälkeen kuin Joseph saneli sen
vuonna 1838, eikä sitä ole mainittu missään julkaistussa
lähteessä ennenkuin vasta vuonna 1842 (edellä mainittu julkaisu,
ss. 30ff).
- Ristiriitaiset väitteet, mitkä ovat tulleet valoon näistä historiallisista todisteista, tekevät selväksi, että ensimmäisen näyn kertomus, kuten Mormonikirkko sen nykyään esittää, täytyy hyljätä Joseph Smithin vilkkaan mielikuvituksen keksintönä. Historialliset tosiasiat ja Josephin omat sanat tekevät sen tyhjäksi.
1 Brigham Youngin yliopiston professori James B. Allen
kirjoituksessaan "The Significance of Joseph Smith's First
Vision in Mormon Thought", Dialogue: A Journal of Mormon
Thought, Autumn 1966, s. 29. Tätä kirjoittaessaan, Allen oli
MAP-kirkon piispa. 2 Mormonikirkon aikakausijulkaisu, Ensign, huhtikuu, 1995,
esitti kuusi-sivuisen artikkelin ensimmäisen näyn tärkeydestä
otsikolla, "Oh, How Lovely Was the Morning!: Joseph Smith's
First Prayer and the First Vision". Siinä ei edes vihjattu
Joseph Smithin ensimmäisen näyn ja historiallisten tosiseikkojen
väliseen ristiriitaan. 3 Palmyra ja Manchester olivat naapurikaupunkeja. 4 Lane kirjoitti, että Herran työ Palmyrassa ja sen
lähettyvillä alkoi keväällä, ja että se edistyi vain vähän ennen
neljännesvuosittaista kokousta, mikä pidettiin 25. ja 26.
syyskuuta 1824. Wayne Sentinel-lehdessä ollut artikeli ilmoitti:
"Tässä kaupungissa on tapahtumassa laajaa uskon uudistusta.
Jumalan rakkaus on levinnyt monien sydämiin ja Hengen vuodatus
näyttää saaneen lujan sijan." 5 Linda King Newellin ja Valeen Tippets Averyn kirja, Mormon
Enigma, Emma Hale Smithin tarina, University of Illinois Press,
toinen painos, 1994, s. 25. 6 Sivulla 78 Cowdery korjaa Josephin iästä tehdyn painovirheen.
Kun Cowdery alkoi kirjoittaa Mormonismin alkuajoista, hän
mainitsee sivulla 42 herätysliikkeen ja Josephin iäksi
neljätoista vuotta. Seuraavassa lehdessä hän jatkaa tarinaa,
sivulla 78, ja sanoo herätysliikkeen alkaneen vuonna 1823 ja
korjaa Josephin olleen silloin 17-vuotias.
Viitteet edelläolevaan


